Uutiset

Viikon tekniikkauutiset: Android Pie -päivityksiä ja uusia näytönohjaimia

Muropaketti - Su, 09/23/2018 - 12:30

Viimeisen viikon aikana uutisoimme muun muassa OnePlus 6 -mallin saamasta Android Pieen perustuvasta OxygenOS 9.0 -päivityksestä sekä Asuksen uusista RTX 2070 -näytönohjaimista.

Kuluneen viikon aikana mobiiliuutistemme otsikoissa on nähty muun muassa OnePlus 6:n saama Android Pieen perustuva OxygenOS 9.0 -päivitys sekä Huawei Nova 3 -testiartikkeli. Tietotekniikan puolella uutisoimme Asuksen uusista RTX 2070 -varianteista ja ROG-virtalähteistä.

Android 9.0 Pieen perustuvan OxygenOS 9.0 -päivityksen jakelu aloitettiin OnePlus 6 -laitteisiin.

OnePlus on aloittanut OxygenOS 9.0 -päivityksen jakelun OnePlus 6 -laitteisiin. Päivitys tuo mukanaan muun muassa kokonaan uudistetun käyttöliittymän.

Testissä Huawei Nova 3 – Keskiluokan kärkikahinoihin neljällä kameralla ja pirteällä olemuksella

Huawei on jatkanut menestyskulkuaan puhelinvalmistajana myös Suomessa. Yksi avaimista menestykseen on ollut “Jokaiselle jotakin” -mallisto. Nyt myös Suomeen on saapunut myyntiin valmistajan Nova-sarja ja sen 3-malli.

Xiaomi kettuilee Applelle – Julkisti tavarapaketteja, jotka näyttävät mitä kaikkea saa yhden uuden iPhonen hinnalla

Monet ovat kritisoineet Applen uusia iPhoneja liian korkeista hinnoista. Nyt Xiaomi on hyödyntänyt tilannetta julkistamalla tavarapaketteja, jotka näyttävät, mitä yhden iPhonen hinnalla voikaan hankkia.

Asus paljasti kerralla seitsemän GeForce RTX 2070 -sarjan näytönohjainmallia

Uudet GeForce RTX 2070 -näytönohjaimet jakautuvat ROG Strix-, Dual- ja Turbo-sarjoihin. Dual- ja ROG Strix -sarjat saavat molemmat kolme näytönohjainmallia. Niistä kummastakin löytyy niin perusmalli, Advanced edition kuin OC edition.

Asuksen ROG-sarja kattaa nyt myös virtalähteet

Asus esitteli pelikäyttöön suunniteltujen tuotteiden ROG-brändin alle jo aiemmin tänä vuonna kokonaan uuden aluevaltauksen: virtalähteet. Ensimmäiset ROG-virtalähteet ovat ROG Thor 1200W Platinum ja ROG Thor 850W Platinum.

Nvidian GeForce GTX 1060- ja GTX 1050 -mallit ovat saamassa seuraajansa vasta ensi vuonna

Asuksen edustaja ilmoitti haastattelussa toistaiseksi piilossa pysynyttä tietoa Nvidian näytönohjaimien lähitulevaisuudesta. Tulevat edullisemmat näytönohjaimet saattavat erota paljonkin nyt esitellyistä RTX-sarjalaisista.

Miten kaarnaveneeseen saadaan purje, kysyvät Taitokeskuksen käsityökoulun nikkarit

Kaleva - Su, 09/23/2018 - 11:55
Taitokeskuksen järjestämän käsityökoulun Nikkarit-ryhmän lapset vuolevat keskittyneinä kaarnanpalasta.

Voi pyhä hämmennys – Death Strandingista julkaistiin uutta pelikuvaa, joka herättää jälleen uusia kysymyksiä

Muropaketti - Su, 09/23/2018 - 11:55

Death Strandingista on julkaistu Tokyo Game Shown yhteydessä uutta pelikuvaa, joka herättää jälleen uusia kysymyksiä Hideo Kojiman tulevasta seikkailusta.

Hideo Kojima on esitellyt Tokyo Game Shown yhteydessä pienen pätkän pelikuvaa odotetusta Death Strandingista. Tällä kertaa kyse lienee ennen pomotaistelua näytettävästä cutscenestä, jossa pelihahmo valmistautuu taisteluun.

Videolla luurankonaamioinen pahis herättää pelimaailmaan valtavan koiramaisen olion ja kertoo päähenkilölle, että selviäminen on helppoa: ”Älä tule syödyksi.”

Death Strandingin julkaisuajankohdasta ei ole vieläkään mitään tietoa.

Kiinteistömestari Jouni Heiskanen pelasti ehtoollishopeat ja alttaritaulun Kiihtelysvaaran kirkkopalosta: "Lie tuossa ollut pari enkeliä kaverina"

Yle uutiset - Su, 09/23/2018 - 11:55

Kiinteistömestari Jouni Heiskanen oli sunnuntaiaamuna palaneen Kiihtelysvaaran kirkon luona jo minuutteja hälytyksen jälkeen. Hän sai tiedon palosta aamuyöllä kello 4:52 ja lähti välittömästi ajamaan autolla kotoaan kirkolle noin kahden kilometrin päähän.

– Näin jo pappilan tienhaarassa, neljäsataa metriä ennen kirkkoa, että taivaalla loimuaa. Silloin mietin, että tämä on nyt oikea hälytys – siellä palaa, Heiskanen sanoo Ylen haastattelussa.

Yli kolmekymmentä vuotta seurakunnassa työskennellyt mies ei muista palohälytystä aiemmin tapahtuneen työurallaan. Vika- ja murtohälytyksiä on ollut silloin tällöin. Hän tunsi tuhoutuneen kirkon jokaista naulaa myöten.

– Kirkon ovista on tullut käytyä aika monesti sisään ja ulos.

Kiinteistömestari Jouni HeiskanenTanja Perkkiö / Yle

Mennessään sisään kirkkoon Heiskanen huomasi, että palokunta oli jo sammuttamassa paloa ja totesi, että kirkon lappeessa näkyy liekkejä.

– Sanoin varmaankin (palokunnalle), että tämä taitaa olla nyt kirkon menoa, palo ei pysähdy tähän. Ja että minä lähden hakemaan sisältä sen, mitä on haettavissa, Heiskanen sanoo.

Kun Heiskanen astui kirkkoon sisään, siellä ei vielä näkynyt liekkejä tai savua. Siksi hän uskalsi mennä sisälle.

– Otin ensimmäisenä ehtoollishopeat ulos. Sitten kävin repimässä alttaritaulun ja kannoin sen pihalle. Ja otin kaapista alttarivaatteet mukaan. Vihreät alttarivaatteet jäivät sinne ja ne paloivat poroksi.

Ehtoollishopeiden, alttaritaulun ja alttarivaatteiden kantaminen tapahtui kolmella eri kerralla.

Kirkosta pelastetut ehtoollisviinimaljat.Tanja Perkkiö / Yle Yläkerrasta tuli apua alttaritaulun kanssa

Alttaritaulu on todella suurikokoinen. Heiskanen on itsekin ihmeissään, miten ihmeessä hän sai painavan alttaritaulun kannettua ulos.

– Lie tuossa ollut pari enkeliä kaverina, en tiedä, hän pohtii.

Kiihtelysvaaran kirkon pelastettu alttaritaulu.Tanja Perkkiö / Yle

Miltä se tuntuu, kun oma kotikirkko ja työpaikka palaa?

– On sitä monesti miettinyt kirkkopalojen jälkeen, millainen tilanne se olisi täällä, jos meillä kävisi näin. Kai sen lähipäivinä tuntee, minkälainen tilanne se on. Nyt on vähän sekava olo, Heiskanen sanoo.

Kiihtelysvaaran seurakunnan työyhteistöä kiinteistömestari kuvailee pieneksi ja tiiviiksi. Kirkossa olisi tänäänkin, kuten joka sunnuntai, pidetty jumalanpalvelus. Kirkko on tärkeä paikka ja maamerkki kyläläisille.

– Monta ihmistä jo tapasin kirkon palopaikalla. Järkyttyneitä ilmeitä ja tuntoja on ollut. Nyt tänne alkaa kokoontua ihmisiä kymmeneltä alkavaan muistohartauteen seurakuntatalolle. Kyynelsilmäisiä näyttää olevan muitakin kuin minä.

Miten tästä eteenpäin?

Heiskanen huokaa syvään ja sanoo, että jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia toimituksia jatketaan toistaiseksi seurakuntatalolla.

– Ensimmäinen ongelma tulee talven tullessa hautaan siunauksista, koska meillä ei ole täällä Kiihtelysvaarassa siunauskappelia. Siunaukset on toimitettu kirkossa. Ainut paikka on järjestää siunaukset täällä seurakuntatalolla tai sitten hautausmaalla ulkona.

Lue lisää

Poliisi: Rikos "näyttää todennäköiseltä" Kiihtelysvaaran palossa – 1700-luvun kirkko tuhoutui maan tasalle

Video: Tom Hardy härnää Venomin pahista supersankarileffan ensimmäisessä kohtausnäytteessä

Muropaketti - Su, 09/23/2018 - 11:43

Enää alle kaksi viikkoa, ja Venom-elokuva saa vihdoinkin ensi-iltansa. Nyt Sony Pictures on julkaissut ensimmäisen maistiaisen Ruben Fleischerin ohjaamasta supersankariseikkailusta.

Venomia ei Venomin ensimmäisessä kohtausnäytteessä nähdä. Reippaasti alle minuutin mittainen härnäke keskittyy sen sijaan Tom Hardyn esittämään Venomin ”ihmisminä” Eddie Brockiin ja Carlton Drakeen (Riz Ahmed), joka on yksi Venomin pahiksista.

Lokakuun 5. päivä ensi-iltansa saavasta Venomista on julkaistu myös toinen video.

Se ei nuukaile symbioottihirviön suhteen yhtä pahasti kuin kohtausnäyte.

Japani ratkaisi jo jätteenpolton kuona– ja tuhkaongelman, miksi Suomi ei ottaisi käyttöön samaa tekniikkaa? "Mitä kalliimpaa jätteenkäsittely on, sitä enemmän se motivoi kierrättämään"

Yle uutiset - Su, 09/23/2018 - 11:15

Yle kertoi toissa viikolla, että kotitalouksien jätteenpoltosta jää jäljelle joka vuosi satoja tuhansia tonneja tuhkaa ja kuonaa, jota varastoidaan valtavina kasoina jätteenkäsittelylaitoksilla.

Erityisesti kuonalle etsitään kovalla kiireellä käyttökohteita uusiomateriaalina.

Tila sen varastoimiseen uhkaa loppua paikoin kesken. Kaatopaikalle sijoittaminen taas olisi paitsi kallista myös kiertotalouden periaatteen vastaista.

Kuona on soran kaltaista ainesta, joka jää jätevoimalassa polttouunin pohjalle. Sitä syntyy 300 0000 tonnia eli noin 7 500 rekkalastia vuodessa. Kevyt tuhka taas kerätään talteen savukaasuista.

Yhteensä tuhkaa ja kuonaa syntyy lähes 400 000 tuhatta tonnia. Se on enemmän kuin mitään muuta yksittäistä jätettä.

Kuonasta työstetään murskaamalla mineraaliseosta, jota voisi käyttää korvaamaan kivimurskaa maanrakennuksessa. Tuhka taas päätyy vaarallisen jätteen kaatopaikalle.

Rakentajat eivät ole kuitenkaan toistaiseksi innostuneet kierrätetystä maa-aineksesta.

Suomessa on niin paljon kiviainesta luonnostaan, ettei uusiomateriaalille ole kysyntää, arvioivat jätealan asiantuntijat Ylelle aiemmin.

Kuonasta jalostettu maa-aines on myös paikoin kalliimpaa, sillä sen käsittelykulut nostavat hintaa.

Yksi suuri kysymys on kuitenkin turvallisuus.

Suomessa käytössä olevilla tekniikoilla kuonasta ei saada täysin puhdasta. Metallit erotellaan ja kierrätetään, mutta pieniä osia jää seokseen.

Vuoden alusta tuli voimaan maanrakennusasetus, joka helpottaa kuonan käyttöä: sille ei enää tarvitse hakea ympäristölupaa.

Asetuksessa kuonan turvalliset käyttökohteet on määritelty tarkoin. Jotain kertoo kuitenkin, että asetus kieltää kuonalla rakentamisen pohjavesialueella.

– Kyllä kuonaan aina jotain vähän jää, kyse on kuitenkin mekaanisesta erottelusta, sanoo liiketoimintajohtaja Riina Rantsi Suomen Erityisjätteestä.

Yritys käsittelee kuonaa yhteistyössä jätteenkäsittelylaitosten kanssa. Se on erikoistunut kuivaerotustekniikkaan, jolla metalleista saadaan pois yli 80 prosenttia. Rantsin mukaan se riittää täyttämään asetuksen vaatimukset metallipitoisuudelle.

Jätteenpolton kuonasta tehdystä maa-aineksesta rakennetaan varastoaluetta eli asfalttikenttää puutarhalle Seinäjoella.Pekka Kontio

Vaatii kuitenkin yhä selvittämistä, miten kuona soveltuu rakentamiseen. Suomen Erityisjäte on Seinäjoella ja Tampereella mukana hankkeissa, joissa kuonaa käytetään maanrakentamisessa – ensi kertaa kaatopaikkojen ulkopuolella.

Tähän saakka kuonaa on käytetty lähinnä kaatopaikkojen omissa pintarakenteissa.

Tampereelle rakennetun kevyen liikenteen väylän avulla testataan parhaillaan esimerkiksi juuri sitä, liukeneeko maaperään metalleja. Lisäksi selvitetään muun muassa kantavuutta ja routaominaisuuksia.

Rantsin mielestä suurin haaste on kuitenkin tietämättömyys uusiomateriaaleista. Hän sanoo, että toistaiseksi on vaatinut töitä löytää kuonalle ottajia.

Suomen Erityisjäte markkinoi kierrätetyn maa-aineen lisäksi muun muassa kuonasta valmistettuja betonituotteita.

– Uusiomateriaalin käyttö vaatii vielä vaivannäköä ja suunnittelua. Meillä on muutamia edistyksellisiä kaupunkeja, mutta mukaan tarvitaan vielä monia tahoja, Rantsi sanoo.

Japanissa tehdään ekosepeliä, josta ei liukene maaperään mitään

Ratkaisua kuonaongelmaan voisi hakea myös maailmalta. Merkittävin sellainen löytyy Japanista.

Siellä kuona on onnistuttu tekemään niin turvalliseksi, että se on lyönyt läpi rakentajien kierrätysmateriaalina.

Temppu tehdään sulattamalla.

Suomessa kuona ja tuhka lastataan jätevoimalassa rekkoihin ja viedään jätteenkäsittelykeskuksiin käsiteltäväksi, mutta Japanissa kaikki tapahtuu jätevoimalassa.

Jäte palaa ensin polttouunissa, jonka jälkeen kaikki jäljelle jäävä kuona ja tuhka sulatetaan. Kun sulatettu, jäähtynyt aine murskataan, syntyy lasimaista mursketta.

Miksi se on parempaa kuin seos, jota suomalaiset kuonasta tekevät?

– Rakeet ovat kuin lasipalloja. Kaikki epäpuhtauden jäävät sinne sisään, käytännössä mitään ei liukene. Se on turvallisinta mitä tiedetään, sanoo Teknologian tutkimuskeskus VTT:n johtava tutkija Matti Nieminen.

Hän työskentelee tutkimuskeskuksessa, jossa kehitetään jätteen hyödyntämistä energiana tai materiaalina mahdollisimman tarkasti.

Japanissa kuonasta tehtyä maa-ainesta uppoaakin maanrakennukseen ja siitä tehdään myös erilaisia elementtejä.

Entä miksi mallia ei voisi kopioida suoraan suomalaisiin voimaloihin?

– Se maksaa hirveästi. Tekniikka on kallista, vastaa Nieminen.

Kuluja tulee tekniikan vaatimista valtavista lämpötiloista. Jäte poltetaan vajaassa tuhannessa asteessa, mutta kuona sulaa vasta paljon korkeammissa lukemissa.

Nieminen on käynyt paikanpäällä katsomassa, miten japanilaiset sen tekevät. Maassa on yli tuhat jätteenpolttolaitosta joista parikymmentä pääkaupungissa Tokiossa. Voimalat sijaitsevat suurimmaksi osaksi keskellä kaupunkia.

Pienessä, vuoristoisessa saarivaltiossa tekniikkaan on pakko panostaa, sillä kaatopaikkojen täyttäminen ei ole vaihtoehto.

– Siellä ei ole tilaa varastoida tai loppusijoittaa kuonaa.

Juuri tila onkin Niemisen mielestä hidastanut koko asian ratkaisua Suomessa. Se on myös yksi syy siihen, miksi jätteenpolttoon ryhdyttiin täällä vasta muutamia vuosia sitten: kaatopaikoilla on ollut harvaan asutussa maassa lääniä levittäytyä.

– Suomessa jätteenpoltto aloitettiin Länsi-Euroopan viimeisimpien maiden joukossa. Muualla jätettä jo poltettu vuosikymmeniä.

VTT:n johtavan tutkijan Matti Niemisen mukaan ongelma jätteiden hyödyntämisessä on sopivan tekniikan sijaan raha.Markku Pitkänen / Yle

Suomessa laajamittaisempi jätteenpoltto alkoi vuonna 2007. Sen sinetöi lopullisesti vasta orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto, joka tuli voimaan vuonna 2016. Sen jälkeen sekajätettä ei ole saanut viedä kaatopaikoille käytännössä lainkaan.

Suomessa on yhdeksän jätevoimalaa, jotka polttavat kotitalouksien sekajätteen eli yli puolet kaikesta kotien jätteestä. Loput päätyvät lajittelun ansiosta kierrätykseen.

Roskapussikasojen sijaan jätteenkäsittelykeskuksiin eli entisille kaatopaikoilla rahdataankin nyt kuonaa ja tuhkaa. Niemisen mukaan syy kasvaviin kuonakasoihin on raha.

– Tekniikka ei ole ongelma, sitä kyllä löytyy.

Japanissa valtio on ainakin alkuvaiheessa jakanut investointitukia niille voimaloille, jotka jätteenpolton lisäksi myös sulattavat kuonan ja tuhkan.

Niemisen mukaan asia voisi ratketa Suomessa esimerkiksi jäteveroa tarkastelemalla. Veroa joutuu maksamaan, jos vie kaatopaikalle sellaista jätettä, jolle olisi olemassa hyödyntämistapa.

– Mitä korkeampi jätevero on, sen kilpailukykyisemmäksi jätteen vaihtoehtoiset hyödyntämismenetelmät tulevat, Nieminen sanoo.

Jätevero onkin syy, miksi kuonaa ei virallisesti viedä kaatopaikalle vaan varastoidaan asfalttikentillä – käytännössä kuitenkin aivan kaatopaikkojen vieressä.

Nieminen epäilee, että kasat siirtyvät pian ihan oikeastikin kaatopaikalle, jos kierrätyskohteita kuonalle ei ala ilmaantua.

VTT on tehnyt laskelmia, kuinka paljon kuonan ja tuhkan sulattaminen Japanin tyyliin maksaisi. Kustannukset olisivat arviolta pari-kolmesataa euroa tonnilta, kun taas jäteveroa kaatopaikasta joutuu pulittamaan seitsemänkymmentä euroa tonnilta.

– On selvää, ettei sulattaminen ole taloudellisesti houkuttelevaa.

Mutta onko VTT sitten tutkinut kuonan ja tuhkan sulattamista viime aikoina käytännössä? Niemisen mukaan ei.

– Ei ole ollut näköpiirissä rahoittajaa, jota projekti voisi kiinnostaa, hän sanoo.

Nieminen sanoo, että järkevämpää on etsiä sen sijaan hieman halvempia tekniikoita.

Sellaisia saatetaankin lanseerata jo ihan pian.

Jätteenpoltosta syntyvä kuonakasa Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksessa kasvaa useilla rekkalasteilla päivittäin.Mikko Koski / Yle Vantaa saattaa ratkaista kuonaongelman jo ensi keväänä

Vantaan Energian jätevoimalassa kaavaillaan kuonaongelman ratkaisuksi parhaillaan täsmälleen samaa kuin Japanissa, mutta eri menetelmillä.

Projektipäällikkö Kalle Patomeri arvelee, että sulattamisesta syntyvä hintalappu olisi suomalaisvoimalalle liian suuri.

Vantaalla kuona ja tuhka aiotaan puhdistaa sen sijaan kemiallisesti.

– Tarkoitus on pestä kuonasta ja tuhkasta metallit pois ja kiteyttää ne pesuvedestä metalliseen muotoon.

Patomeren mukaan lopputuloksena syntyy täysin puhdasta kuonaa ja tuhkaa, vettä ja metalliseos, jonka voi kierrättää. Prosessi on suljettu eli jätevesiä ei toisin sanoen synny.

Jos suunnitelma toteutuu, sitä testataan mahdollisesti jo ensi vuonna. Käyttöön uusi menetelmä voisi tulla vuonna 2020.

Vantaan Energia polttaa lähes koko Etelä-Suomen eli noin 1,5 miljoonan ihmisen sekajätteet. Toistaiseksi kuona ja tuhka viedään rekoilla Ämmässuon jätteenkäsittelykeskukseen.

Siellä makaavat kuonakasat paljastavat, että polttoon päätyy sekajätteen mukana paljon palamatonta jätettä kuten metallia ja lasia.

Kasojen koko taas kertoo, että poltettavaa on ollut ylipäänsä liikaa. Ämmässuolla arvioitiin Ylelle aiemmin, että kuonaa syntyisi jopa puolet vähemmän, jos ihmiset lajittelisivat kaiken kierrätykseen kelpaavan jätteen.

Miksi energiajäte katosi ja tilalle tuli sekajäte?

VTT:n Matti Nieminen pohtii, millainen vaikutus on jo sillä, miten kotien takapihalta löytyvä roska-astia on nimetty. 'Sekajätteestä' voi syntyä mielikuva, että astiaan voi kaataa mitä vain.

Energiajäte taas vihjasi selkeämmin, että jäte tullaan hyödyntämään juuri energiana. Sen kerääminen lopetettiin pääkaupunkiseudulla vuonna 2016.

Helsingin ympäristöpalveluiden mukaan energiajäte oli välivaihe ajalta, jolloin Etelä-Suomessa ei vielä ollut omaa jätevoimalaa. Energiajäte vietiin Lahteen voimalaan, jossa poltettavaa jätettä koskivat tiukemmat kriteerit.

Vantaan Energian jätevoimala avattiin vuonna 2014.

– Miksi sekajätteen nimi ei voisi siitä huolimatta olla vaikkapa poltettava jäte, Nieminen pohtii.

Niemisen mielestä rahan pitäisi ohjata teknisten ratkaisujen lisäksi myös tavallisia kuluttajia.

Kuluttaja maksaa sekäjätteestä syntyvät kulut. Muovi-, kartonki, metalli- ja lasipakkausten kierrättämisestä syntyvät kustannukset taas kuuluvat pakkausten tuottajille.

– Kerros- ja rivitalossa aika harva pystyy sanomaan, paljonko jätelasku on. Eihän se silloin ohjaa. Mitä kalliimpaa jätteenkäsittely on, sitä enemmän se motivoisi yksittäistä kuluttajaa lajittelemaan.

Lue myös:

Jätätkö jätteet kierrättämättä ja ostat hyvän omantunnon ajattelemalla, että polttoonhan ne kuitenkin menevät? Ei kannata, sillä nyt hukumme jätteenpolttolaitosten kuonaan ja tuhkaan

Muovinkeräyksestä tulossa taloyhtiöille pakollista pääkaupunkiseudulla – HSY kaavailee jätehuoltomääräyksiin tuntuvia kiristyksiä

Arvostelu: Mr. Mercedes -sarja on yhä yksi parhaista Stephen King -filmatisoinneista

Muropaketti - Su, 09/23/2018 - 11:06

Stephen Kingin kirjoihin perustuva Mr. Mercedes -sarja lähtee rohkeasti uuteen suuntaan. 

Stephen King -adaptaatioita puskee edelleen kuin liukuhihnalta, niiden tason ollessa vähintäänkin vaihteleva. Mr. Mercedes -sarjan ensimmäinen kausi sijoittui ehdottomasti kärkipäähän, ollen suunnilleen yhtä hyvä kuin Netflixin 1922– ja Julma leikki -versiot ja realistisuudessaan paljon pelottavampi kuin kehuttu Se-elokuva Pennywise-painajaispelleineen. Edelle taitaa kiilata vain vajaa pari viikkoa sitten HBO Nordicilla päättynyt Castle Rock -sarja.

Mr. Mercedesin ensimmäinen tuotantokausi nähtiin Suomessa C More -striimauspalvelussa vasta viime keväänä, vajaa vuosi sen Yhdysvaltain ensi-illan jälkeen. Nyt C More esittää kakkoskauden onneksi melko tuoreeltaan, vain noin kuukauden verran jenkkiaikataulusta jäljessä.

Jos ensimmäinen kausi on katsomatta, niin lukeminen kannattaa lopettaa tähän, sillä arvio spoilaa väkisinkin sen tapahtumia!

Sarja perustuu Kingin Bill Hodges -trilogiaan, joista ensimmäinen, eli Mersumies toimi lähdemateriaalina ensimmäiselle kaudelle. Brendan Gleesonin upeasti näyttelemää Hodgesia, eläkkeelle jäänyttä etsivää riivannut Brady-mielipuoli (Harry Treadaway) yritti tehdä toisen massamurhan, jonka Hodges onnistui estämään oman terveytensä kustannuksella.

Sosiopaatti Brady makaa nyt koomassa samassa sairaalassa, jossa Hodgesia kuntoutetaan hänen sankaritekonsa aikana saaman sydänkohtauksen takia. Ensimmäisen jakson aikana ajassa harpataan nopeasti noin vuoden verran eteenpäin, ja Hodges kyllästyy kyttäämään sängyssä liikkumattomana tyhjyyteen tuijottavaa sekopäätä. Hän haluaa haluaa siirtyä elämässään eteenpäin, mutta tajuttomanakin Brady onnistuu yhä sekoittamaan etsivän suunnitelmat. Pian sairaalan henkilökunnalle alkaa tapahtua selittämättömiä asioita.

Muropaketti sai sarjasta katsottavaksi ennakkoon vain kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta jo niiden perusteella voi todeta sarjan tason säilyneen korkealla. Uusien jaksojen tunnelma on suunnilleen samanlainen kuin 1. kauden – ahdistava ja häiriintynyt, mutta samalla lämmin, täynnä inhimillisyyttä ja uskoa ihmisen kykyyn tehdä myös hyvää. Sarja vaikuttaa lähtevän rohkeasti uuteen suuntaan, joka voi olla sekä hyvä että huono asia.

Tekijät ovat päättäneet skipata melkein kokonaan Etsivä löytää -kirjan, trilogian kakkososan, jossa Brady oli vain sivuosassa. Tarina hyppää suunnilleen suoraan Viimeinen vartio -kolmososaan, joka on Hodges-kirjoista se joka sai ristiriitaisimman vastaanoton.

Yksi tärkeimmistä syistä miksi Mr. Mercedeksen ensimmäinen kausi ja kirjat toimivat niin loistavasti oli se, että niissä ollut lainkaan Kingille ominaisia yliluonnollisia elementtejä. Kauhu syntyi siitä, että huippuälykäs Brady oli vain yksinkertaisesti äärettömän paha ihminen, empatiaan kykenemätön sairas yksilö, jonka pystyi pysäyttämään pelkästään sitkeydellä ja ällillä.

King on aina ollut parhaimmillaan kuvatessaan arkea ja aivan tavallisia ihmisiä, joilla voi olla synkkiä salaisuuksia. Poikkeuksia on tietysti lukuisia, mutta turhan monet kauhumestarin teoksista leviävät käsiin siinä vaiheessa kun yliluonnolliset elementit astuvat kuvaan.

Vaikuttaa siltä että kakkoskausi tekee saman kuin kolmas kirja, eli antaa Bradylle kyvyn hallita jonkin sortin telepatian avulla ihmisten mieliä maatessaan unen ja valveen rajamailla, ei enää koomassa, mutta ei aivan tietoisenakaan. Etsivä Hodges aavistaa jonkin olevan pielessä, pelkästään pitkän uran tehneenä ja luottaen vaistoihinsa, vailla yliluonnollisia kykyjä.

Mr. Mercedeksen pääteemat ovat pysyneet samoina, sen käsitellessä isoja aiheita. Mukana on melkein kaikki elämästä kuolemaan ja mitä ihminen päättää tai kykenee tekemään niiden välissä. Mikä tuo elämäämme merkityksen, kuinka selviämme kamalimpien asioiden yli, osaammeko iloita pikkujutuista tai tehdä läheisemme onnellisiksi ja löytää myös itse iloa kaiken synkkyyden keskeltä?

Ensimmäisellä kaudella Hodgesin ja Bradyn välinen kissa ja hiiri -leikki antoi molempien elämälle sisältöä, jopa tarkoituksen. Nyt Hodges yrittää totutella uuteen elämäänsä, pitää terveydestään huolta ja olla juomatta alkoholia. Päällisin puolin konkari vaikuttaa pärjäävän ja onnistuvan, mutta miehen sisällä on selvästi tyhjä kolo ja osa hänestä ainakin alitajuisesti toivoo Bradyn heräävän ja heidän välisensä hyvän ja pahan välisen taiston jatkuvan.

Toistensa vastakohtia olevat hahmot täydentävät toisiaan, ja Hodges saa haluamansa sairaalan erikoislääkärin testatessa uutta lääkettä salaa ja ilman lupia Bradyyn. Seerumi tuo hänet takaisin elävien maailmaan ainakin jollain tasolla, mutta antaa hänelle myös kyvyn hallita muiden mieliä.

Ainakin parin jakson perusteella Mr. Mercedes kunnioittaa lähdemateriaalia, mutta se on eri asia onnistuvatko tekijät rohkeassa hypyssään uuteen suuntaan ja toimivatko yliluonnolliset asiat tv-ruudulla.

Sarja ei siirry hetkessä genrestä toiseen, vaan tekee sen mukavan hitaasti ja hienovaraisesti. Jossain vaiheessa kaasu on kuitenkin iskettävä pohjaan kuin Brady ensimmäisellä kaudella ajaessaan autolla väkijoukkoon, yhdessä joukkomurhassa onnistuen.

Sitä odotellessa Mr. Mercedes on onneksi edelleen taitavasti käsikirjoitettu ja täynnä loistavia näyttelijöitä oleva äärimmäisen synkkä draama ihmisyydestä, joka onnistuu jälleen koukuttamaan katsojan saman tien.

Mr. Mercedes sai ensi-iltansa C Moressa torstaina 20. syyskuuta. Uudet jaksot tulevat tarjolle aina torstaisin.

Britannian työväenpuolue voi keikuttaa brexit-venettä: harkitsee kantaansa uudesta kansanäänestyksestä

Yle uutiset - Su, 09/23/2018 - 10:51

Britannian työväenpuolue pohtii kantaansa uuteen kansanäänestykseen Britannian EU-jäsenyydestä tänään sunnuntaina alkavassa puoluekokouksessa.

Yli sata jäsentä on lähettänyt tänään alkavalle kokoukselle aloitteen, jossa vaaditaan uutta Brexit-kansanäänestystä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Työväenpuolue on tähän asti sanonut kunnioittavansa vuoden 2016 kansanäänestyksen tulosta, mutta takkuilevat EU-eroneuvottelut ovat saaneet monet harkitsemaan kantaansa.

Puoluejohtaja Jeremy Corbyn on sanonut sanomalehti Sunday Mirrorille, että jos puolue päättää tukea uutta kansanäänestystä, hän ei vastusta esitystä.

Kampanja uuden äänestyksen puolesta vahvistumassa

Corbyn kertoi kantansa sen jälkeen, kun lehtien järjestämässä kyselyssä jopa 86 prosenttia puoleen jäsenistä sanoi kannattavansa uuden kansanäänestyksen järjestämistä.

Työväenpuolue on Britannian pääoppositiopuolue. Sen tuki merkitsisi tärkeää voittoa kampanjalle uuden äänestyksen puolesta.

Käytännössä kyse olisi äänestyksestä EU-eron ehtoja koskevasta sopimuksesta.

Britannian on määrä erota EU:sta maaliskuusta, mutta neuvottelut eron ehdoista ovat yhä kesken. Eniten hiertää kysymys Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisestä rajasta ja siitä, miten vältyttäisiin siellä tehtäviltä rajatarkastuksilta.

Salzburgissa tällä viikolla järjestetyssä EU-huippukokouksessa neuvottelut päätyivät umpikujaan.

Pääministeri Theresa Mayn konservatiivit pitävät oman puoluekokouksensa runsaan viikon kuluttua. Sitä pidetään todellisena testinä Mayn brexit-politiikalle.

Uniapnean diagnooseissa jyrkkä kasvu – hoidossa käytettävää ylipainehengityslaitetta on joutunut OYSissa jonottamaan yli puoli vuotta

Kaleva - Su, 09/23/2018 - 10:49
Uniapnea on uusi kansantauti. Diagnoosit ovat lisääntyneet koko Suomessa. Jono ylipainehengityshoitoon eli CPAP-hoitoon on paisunut Oulun yliopistollisessa sairaalassa yli lain määräämän hoitotakuun.

Why Attackers Are Using C# For Post-PowerShell Attacks

Slashdot - Su, 09/23/2018 - 10:34
An anonymous Slashdot reader summarizes an article by a senior security researcher at Forecepoint Security Labs: Among cyber criminals, there has been a trend in recent years for using more so called 'fileless' attacks. The driver for this is to avoid detection by anti-virus. PowerShell is often used in these attacks. Part of the strategy behind fileless attacks is related to the concept of 'living off the land', meaning that to blend in and avoid detection, attackers strive for only using the tools that are natively available on the target system, and preferably avoiding dropping executable files on the file system. Recently, C# has received some attention in the security community, since it has some features that may make it more appealing to criminals than PowerShell. [Both C# and Powershell use the .NET runtime.] A Forcepoint researcher has summarized the evolvement of attack techniques in recent years, particularly looking at a recent security issue related to C# in a .NET utility in terms of fileless attacks. From the article: A recent example of C# being used for offensive purposes is the PowerShell/C# 'combo attack' noted by Xavier Mertens earlier this month in which a malware sample used PowerShell to compile C# code on the fly. Also, a collection of adversary tools implemented in C# was released. Further, an improved way was published for injecting shellcode (.NET assembly) into memory via a C# application.... Given recent trends it seems likely that we'll start to see an increased number of attacks that utilize C# -- or combinations of C# and PowerShell such as that featured in Xavier Mertens' SANS blog -- in the coming months.

Read more of this story at Slashdot.

Moottoripyöräilijä kaahasi ylinopeutta ja päihtynyt teinipoika pakeni poliisia viritetyllä mopolla Torniossa - kumpikin määrättiin ajokieltoon

Kaleva - Su, 09/23/2018 - 10:20
Lapin poliisipartiot pysäyttivät Torniossa lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä kaksi kaksipyöräisellä liikkunutta kuljettajaa, joista kumpikin syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Trumpin hallinto tiukentamassa jälleen Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikkaa

Yle uutiset - Su, 09/23/2018 - 10:16

Presidentti Donald Trumpin hallinto pyrkii rajoittamaan maahanmuuttoa niiltä ihmisiltä, jotka joutuisivat elämään julkisten avustusten varassa Yhdysvalloissa.

Uudet tiukennukset koskisivat muun muassa ruoka- ja sairaskuluavun saajia.

Yhdysvallat on jo aikaisemmin rajoittanut rahallisia tukia saavien ihmisten maahantuloa, mutta nyt rajoitukset kohdistuisivat esimerkiksi ruokakuponkien käyttäjiin.

Hallinnon esitys julkistetaan The Washington Postin mukaan lähiviikkoina.

Yhä useamman viisumi voidaan kumota

Yhdysvaltain hallituksen tiedot viittaavat siihen, että ulkomaalaistaustainen väestö käyttää julkisia etuja käytännöllisesti katsoen saman verran kuin syntyperäiset amerikkalaiset.

Nyt esitetyt muutokset kuitenkin laajentaisivat huomattavasti niiden joukkoa, joiden viisumi tai oleskelulupa voidaan kumota, jos he saavat jonkinlaista julkista apua.

Yhdysvaltain kansalaisuus- ja maahanmuuttopalvelutilastojen mukaan 41,5 miljoonasta maahanmuuttajasta 3,7 prosenttia sai rahallista tukea vuonna 2013.

Tilastojen mukaan syntyperäiset amerikkalaisten saavat tukia yhtä usein: vuonna 2015 amerikkalaisista sai 3,4 prosenttia samanlaista taloudellista tukea.

Tarkoitus vähentää laillista maahanmuuttoa

Maahanmuutton puolustajat sanoavat, että sääntömuutos pakottaisi perheet luopumaan avusta, jotta he eivät vaarantaisi mahdollisuuksiaan jäädä Yhdysvaltoihin.

Heidän mielestään kyseessä on Trumpin hallinnon pyrkimys rajoittaa laillista maahanmuuttoa ja vähentää Yhdysvalloissa asuvien ulkomaalaisten määrää.

Ulkomaalaistaustaisille ihmisille syntyy Yhdysvalloissa lapsia tällä hetkellä ennätysmäärä. Uusimpien väestötietojen mukaan syntyvyys on korkeimmillaan sataan vuoteen.

Thermaltake julkaisi Pacific V-RTX 2080 Plus Series Founders Edition -näytönohjainblokin

Muropaketti - Su, 09/23/2018 - 09:51

Uuden Pacific V-RTX 2080 Plus Series Founders Edition -näytönohjainblokin yhteensopivuus ei nimestäää huolimatta rajoitu pelkästään Nvidian Founders Edition -malleihin. 

Thermaltake julkaisi Pacific V-RTX 2080 Plus Series Founders Edition -näytönohjainblokin ensimmäisten GeForce RTX 2080 -näytönohjainten tultua saataville. Blokin nimi on hieman harhaanjohtava, sillä se on kuitenkin yhteensopiva myös GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjainten kanssa. Founders Edition -mallien lisäksi blokki on yhteensopiva tiettyjen Asuksen, Gigabyten, EVGA:n ja Zotacin referenssisuunnitteluun perustuvien näytönohjainten kanssa.

Blokin pohjan materiaalina on kupari ja kansi on akryyliä. Paketin mukana toimitetaan alumiininen taustalevy. Liitännät ovat G1/4 -kierteellä. Kuten arvata saattaa, RGB-led-valaistukseen on panostettu, ja sen säätäminen onnistuu Asuksen, Gigabyten, MSI:n ja Asrockin valaistuksenhallintaohjelmilla. Synkronointi onnistuu myös Razer Chroma Lightning -ohjelman kanssa. Hallinta onnistuu myöskin Thermaltaken oman TT RGB Plus -ohjelmiston kautta sekä valmistajan omalla mobiiliapplikaatiolla.

Thermaltake Pacific V-RTX 2080 Plus Series Founders Edition -näytönohjainblokit ovat ennakkotilattavissa Thermaltaken oman verkkokaupan kautta. Toimitusten kerrotaan alkavan lokakuun alussa. Näytönohjainblokin hinta Thermaltaken omassa verkkokaupassa on 190 dollaria. Suoraan euroiksi muutettuna summa on reilut 160 euroa.

HS: Jorma Ollilan luoma pelon ilmapiiri oli yksi syy Nokian puhelinbisneksen romahdukseen, sanoo Risto Siilasmaa

Yle uutiset - Su, 09/23/2018 - 09:50

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa arvostelee uudessa kirjassaan voimakkaasti edeltäjänsä Jorma Ollilan johtamistapaa Nokian hallituksessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Siilasmaa on antanut aiheesta lehdelle haastattelun.

Siilasmaa aloitti Nokian hallituksessa vuonna 2008, jolloin Jorma Ollila toimi hallituksen puheenjohtajana. Siilasmaan mukaan Ollila piti toistuvilla raivokohtauksilla yllä pelon ilmapiiriä, jota Siilasmaa pitää yhtenä syynä puhelinliiketoiminnan romahdukseen.

Nykyinen hallituksen puheenjohtaja sanoo haastattelussa, että kyseenalaistaminen oli kiellettyä, tietoa ongelmien perimmäisistä syistä pantattiin ja vaikeiden kysymysten esittäjä leimattiin riidanhaastajaksi.

Raivokohtaukset sattuivat Siilasmaan mukaan kahdenkeskisissä tapaamisissa tai puhelimessa, harvemmin kokouksissa tai useamman ihmisen ollessa paikalla.

– Oli todella surullista havaita Jorman sitoneen identiteettinsä yhtiön menestykseen niin vahvasti, että kaikki kritiikki yhtiötä kohtaan osui suoraan häneen. Siksi keskustelu uusista vaihtoehdoista tai näköpiirissä olevista tulevaisuuden ongelmista oli vaikeaa tai mahdotonta, Siilasmaa sanoo haastattelussa.

Ollila: Väitteet kärjistettyjä tai paikkansapitämättömiä

Jorma Ollila kommentoi Siilasmaan puheita Helsingin Sanomille sanomalla, että ne ovat kärjistettyjä tai eivät pidä paikkaansa. Hän kertoo ilmoittaneensa, että hän lähtee Nokiasta 55-vuotiaana. Ollila täytti 55 vuotta vuonna 2005.

– En ole koskaan kokenut, että identiteettini olisi jotenkin sidottu Nokiaan tai minä olisin jollain kummallisella tavalla yhtä kuin Nokia. Hallitus kuitenkin vuonna 2006 maanitteli minut jatkamaan puheenjohtajana ja määritteli tehtäväkseni auttaa Olli-Pekka Kallasvuota saamaan asiat hallintaansa. Mutta kiistaton operatiivinen vastuu oli hänellä, Ollila sanoo.

Ollila kommentoi Siilasmaan väitteitä pelon ilmapiiristä sanomalla, että Nokiassa kukaan ei ole repinyt hiuksia päästään eikä todennut, että työskentely hänen kanssaan olisi mahdotonta. Ollilan mukaan hän on vuodesta 1992 saakka käynyt operatiivisen johdon kanssa yleensä kahdesti vuodessa keskustelun henkilösuhteista.

– Suorat puheeni ja temperamenttini ovat olleet hyvin tiedossa, ja niistä on keskusteltu avoimesti, mikä on aina kuulunut Nokian kulttuuriin.

Googlen Kuvat-sovelluksella voi pian säätää kuvien syväterävyyttä jälkikäteen – Taustasta voi tehdä myös mustavalkoisen

Muropaketti - Su, 09/23/2018 - 09:30

Google testaa Kuvat-sovelluksessa uusia toimintoja. Color popilla kuvista voi tehdä jälkikäteen osittain mustavalkoisia, syväterävyyden säädöllä voi puolestaan tuoda kuviin bokehia.

Osa käyttäjistä on raportoinut Google Kuvat (Photos) -sovellukseen saapuneista, testausvaiheessa olevista Color pop ja Manual bokeh -ominaisuuksista, kertoo Android Police. Manual bokehilla voi säätää kuvan syväterävyyttää jälkikäteen, eli kuvaan voi lisätä bokehia tekemällä kohteen taustasta sumeamman.

Color pop -ominaisuuden avulla kuvan kohteen taustasta voi puolestaan tehdä mustavalkoisen, vaikka kohde itse pysyy värillisenä.

Ominaisuuden testaus on vielä kesken, eikä Google ole paljastanut, milloin ne saapuvat kaikkien käyttäjien käyttöön.

"Yksi mummo sanoi: sieltähän tuli ihminen" – Sirpa Niskanen on muistisairaan näkymätön avustaja, joka huolehtii, että kotiavain on mukana

Yle uutiset - Su, 09/23/2018 - 09:30
Tästä on kyse
  • Muisti-KaVeRi on koulutettu vapaaehtoinen henkilö, joka viettää aikaa muistisairaan kanssa.
  • Kajaanilainen Sirpa Niskanen on toiminut muistikaverina kymmenen vuotta. Hänelle vapaaehtoistyö tuo sisältöä elämään.
  • Toiminta alkoi vuonna 2008 Kainuusta, mutta on levinnyt nyt jokaiseen maakuntaan.
  • Ainoastaan Kainuussa vapaaehtoinen tekee muistisairaan ja hänen läheisensä kanssa kirjallisen sopimuksen toiminnasta.

"Minä en nouse tänä päivänä", muistisairas mummo tokaisee vuoteensa pohjalta. Kajaanilainen Sirpa Niskanen lähtee kävelemään toiseen huoneeseen. Laulaen.

Vähitellen vanhus nousee ylös ja seuraa Niskasta keittiöön. Kohta he jo keittävät kahvia yhdessä.

Niskanen on ollut muistisairaiden vapaaehtoisena kaverina kymmenen vuoden ajan. Osa kaverisuhteista on kestänyt lyhyemmän aikaa, toiset vuosia.

– Tärkeintä on löytää yhteinen innostuksen kohde. Laulu on usein yhdistävä tekijä, mutta olen vienyt heille myös värityskirjoja ja palapelejä. Yhden papan kanssa pelasin jopa korttia, Niskanen kertoo.

Muistisairas voi kysyä yhtäkkiä, ovatko äiti tai isä elossa, ja miksi he eivät käy täällä. Sirpa Niskanen

Niskanen vierailee muistisairaan luona yleensä kerran viikossa. Tapaamisella vierähtää aikaa helposti pari tuntia. Niskasen mielestä on tärkeää, että hänellä ei ole kiire pois muistisairaan luota.

– Varsinkin kotona asuva muistisairas on usein hyvin eksyksissä. Hän ei tiedä, missä on, vaan ihmettelee ja kävelee ympäriinsä. Hoitajat piipahtavat 10–20 minuuttia kerrallaan ja pyrähtävät pois. Minä huomaan muutokset hoitajia paremmin, Niskanen sanoo.

Kaveria odotetaan kädet ojossa

Muistiliitto aloitti vapaaehtoisten Muisti-KaVeReiden kouluttamisen muistisairaille vuonna 2008 Kainuusta. Sirpa Niskanen oli jäänyt juuri silloin osa-aikaeläkkeelle kuntohoitajan työstään ja muuttanut Kuhmosta Kajaaniin.

– Olin viikon vapaalla ja viikon töissä, joten ajattelin, että täytän vapaan viikon jollakin toiminnalla. Minulla oli pikkuisen kokemusta muistisairaista työelämästä, joten kynnys lähteä mukaan ei ollut korkea, Niskanen kertoo.

Muisti-KaVeRi Sirpa Niskanen kokee saavansa kaverisuhteesta paljon sisältöä elämäänsä.Timo Sihvonen / Yle

Kun Sirpa Niskanen on muistisairaan ovella, hän sulkee hetkeksi silmänsä ja hengittää rauhallisesti. Vilkkaan ihmisen on hillittävä itseään, koska vastuu on suuri.

– Jos olen hätäinen ja teen asiat liian nopeasti tai hermostun, se tarttuu muistisairaaseen.

– Muistisairas voi myös kysyä yhtäkkiä, ovatko äiti tai isä elossa, ja miksi he eivät käy täällä. Vastausta pitää harkita tarkasti, jotta hänelle ei tule paha mieli, Niskanen sanoo.

Useimmiten Niskanen otetaan iloisena vastaan. Hän on odotettu vieras, vaikka muistisairaan viikonpäivät ja kellon viisarit eivät kulje samassa tahdissa kuin aikaisemmin.

– Kädet ojossa on montakin mummoa ollut vastassa. Muistan parhaiten hetken, kun avasin oven ja yksi mummo sanoi, että "sieltähän tuli ihminen". Silloin minulta pääsi kyyneleet. Hän koki sen niin arvokkaaksi, Niskanen kertoo.

Kaveri on kuin näkymätön avustaja, joka kulkee rinnalla ja katsoo, että muistisairaalla on sään mukaiset varusteet päällä ja kotiavain mukana. Lea Torvinen

Kainuussa on koulutettu kymmenen vuoden aikana noin 180 kaveria muistisairaille. Vapaaehtoiset voivat olla kaverina muistisairaalle tai hänen omaiselleen, käydä silloin tällöin muistisairaan kanssa asioilla tai osallistua ryhmätoimintaan avustajana.

– Muistikaveri voi itse määritellä antaako hän aikaansa kaksi tuntia viikossa, joka toinen viikko vai kerran kuukaudessa. Vapaaehtoisille järjestetään säännöllisiä tukiohjaustapaamisia, ja he voivat myös aina ilmoittaa, jos eivät voi jatkaa kaverina, sanoo Lea Torvinen Kainuun Muistiyhdistyksestä.

Puhumista tärkeämpää on läsnäolo

Sirpa Niskasen mukaan osa muistisairaista on ajassa mukana: he katselevat televisiota ja muistelevat vanhoja elokuvia tai näyttelijöitä. Toiset eivät jaksa kiinnostua tästä päivästä, mutta heiltä löytyy paljon muuta, kuten vanhoja sanontoja.

– Minulla on yksi vanha lorukirja, jota käytän aika paljon. Lorut ovat vanhuksille tuttuja jo lapsuudesta. He ovat niin onnellisia, kun muistavatkin lorun kokonaan ulkoa. Se ilo näkyy kasvoilta, Niskanen kertoo.

Lea Torvisen mukaan muistoilla on suuri merkitys muistisairaalle.

– Me kaikki rakennumme siitä, mitä elämässä on ollut. Jokaisella hetkellä ja kohtaamisella on joku merkitys. Kun muistelemme niitä asioita, ihmisen arvokkuus ja identiteetti nousevat enemmän esille,Torvinen sanoo.

Aina puhumista ei kuitenkaan tarvita. Tärkeämpää ovat yhdessä tekeminen ja läsnäolo.

– Voin seurata vierestä, kun hän värittää. Näen, miten hän suu mutrussa keskittyy tehtäväänsä, Niskanen sanoo.

Muistisairaan elinympäristö pienenee, koska hänestä voi tuntua, ettei osaa yksin takaisin kotiin. Muisti-KaVeRi tuo turvaa ulkoiluun.Timo Sihvonen / Yle

Vapaaehtoinen ei ole hoitaja eikä esimerkiksi korvaa omaishoitajien vapaapäiviä. Kaveritoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa muistisairaalle oman näköinen arki ja kipinän säilyttäminen elämään.

– Pitkälti se on sitä, että muistisairaalla tulisi lähdettyä vielä ulos. Hän voi tuntea, ettei osaa enää takaisin tai aivoista ei yksinkertaisesti tule enää käskyä, että pitäisi mennä ulkoilemaan. Kaveri on kuin näkymätön avustaja, joka kulkee rinnalla ja katsoo, että muistisairaalla on sään mukaiset varusteet päällä ja kotiavain mukana, Torvinen Kainuun Muistiyhdistyksestä kuvailee.

Muistisairailla ei ole tarpeeksi kavereita

Tänä päivänä Muistiliitolla on 18 Muistiluotsi-asiantuntija- ja tukikeskusta jokaisessa maakunnassa. Paikallisyhdistykset voivat tehdä esimerkiksi oppilaitosyhteistyötä, jolloin opiskelijat ovat muistisairaan kaverina osana opintojaan. Muistikavereita voidaan kouluttaa myös muiden järjestöjen ja toimijoiden vapaaehtoisista.

Ainoastaan Kainuussa vapaaehtoinen ja muistisairas läheisineen tekevät kirjallisen sopimuksen siitä, milloin vapaaehtoinen käy muistisairaan luona ja mitä toiminta sisältää.

– Sopimuksella vapaaehtoinen saa itselleen vakuutusturvan. Yhteydenotot tapahtuvat vain meidän kauttamme, eli vapaaehtoisen ei tarvitse antaa omia yhteystietojaan. Haluamme näin turvata sen, ettei hänelle tule ylimääräisiä velvoitteita, Lea Torvinen Kainuun Muistiyhdistyksestä kertoo.

Minun ei tarvitse vain pyöritellä peukaloita. Sirpa Niskanen

Niskasella on ollut parhaimmillaan yhtä aikaa kolme muistisairasta kaverina. Viikko-ohjelma täytyi suunnitella huolella. Kesällä Niskanen jäi toiminnasta pienelle tauolle, koska hän halusi keskittyä lastenlastensa hoitamiseen.

– Muistiyhdistyksestäkin sanottiin, että tauko on välillä paikallaan. Taisivat huomata, että olen vähän liian innokas, Niskanen naurahtaa.

Niskasen on tarkoitus palata takaisin kaveritoimintaa tammikuussa. Hän haluaa jatkaa, koska muistisairailla ei ole tarpeeksi kavereita tukemassa arjessa.

Kaveritoiminta antaa paljon myös Niskaselle itselleen.

– Minun ei tarvitse vain pyöritellä peukaloita. Olen ollut aina touhukas ihminen, joten se antaa minulle paljon sisältöä elämään, Niskanen sanoo.

Harvat ja valitut pääsivät testaamaan Red Dead Redemption 2:ta – Rockstarin pelille sataa ylistäviä sanoja

Muropaketti - Su, 09/23/2018 - 09:00

Kansainväliset pelimediat ovat päässeet jo testaamaan Red Dead Redemption 2:ta muutaman tunnin verran.

Red Dead Redemption 2:n julkaisuun on vielä yli kuukausi aikaa, mutta suurimmat pelimediat ovat jo päässeet kokeilemaan peliä lyhyen testin verran. Nyt eri sivustojen arviot ovat myös linjoilla, ja ne tarjoavat kattavasti ensivaikutelmia vuoden odotetuimmasta pelistä.

”Rockstar näyttää jälleen nostavan rimaa koko genrelle, jonka studio itse synnytti puolitoista vuosikymmentä sitten Grand Theft Auto 3:ssa”, ylistää esimerkiksi Polygon.

”Rockstar on luonut pelin, joka ei ole niinkään avoimen maailman peli, vaan avoimen elämän peli, jossa pääset elämään hahmollasi. Pelin ja pelaajan välinen kuilu ei ole koskaan tuntunut näin matalalta”, kirjoittaa puolestaa The Independent.

”Näkemäni perusteella olen vakuuttunut, että Red Dead Redemption 2 pyrkii olemaan yksityiskohtaisin ja osallistavin videopelilänkkäri mitä koskaan on tehty. Olen myös vakuuttunut, että Rockstarin tuttuihin kaavoihin tehdyt muutokset vaikuttavat olevan parempaan suuntaan”, kerrotaan Kotakun artikkelissa. ”On mahdollista, että he ovat luoneet kiinnostavimman ja interaktiivisimman pelimaailmansa, joka tuo enemmän elämää pelihahmon ja hänen tapaamiensa hahmojen kohtaamisiin saaden tapahtumat etenemään luonnollisesti ja kaiken tuntumaan orgaanisemmalta.”

”Rockstar murtaa rajoja sinä, kuinka immersiivistä pelaaminen voi olla ja kuinka monimutkaista avoimen maailman tarinankerronta voi olla”, kertoo GamesBeat. ”Vain 45 minuutin jälkeen olen aivan vakuuttunut, että tästä tulee yksi vuoden parhaista peleistä.”

GamesRadar summaa toimittajien yleisvaikutelman: ”Lyhyen vilkaisun jälkeen olen valmis sanomaan hyvästit loppuvuodelle 2018 ja varmaan koko loppuelämälleni.”

Red Dead Redemption 2 ilmestyy 26. lokakuuta PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Herätys: Obama tulossa Suomeen, Spike Lee huolissaan äärioikeiston noususta, sää jatkuu sateisena

Yle uutiset - Su, 09/23/2018 - 08:45
Kiihtelysvaaran vanha puukirkko tuhoutui tulipalossa Joensuussa – jäljellä enää rauniot

Kiihtelysvaarassa Joensuussa vanha puukirkko on tuhoutunut tulipalossa varhain sunnuntaiaamuna. Palopaikalla oleva Ylen toimittaja Tanja Perkkiö kertoo, kirkosta on jäljellä enää savuavat rauniot. Palon syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä.

Tanja Perkkiö / Yle Miten eläkkeellä oleva presidentti saa aikansa kulumaan?

57-vuotias Barack Obama ei ole jättänyt politiikkaa ja siirtynyt pelkästään lomailemaan. Hän on ennen marraskuun kongressivaaleja alkanut taas kampanjoida demokraattien puolesta. Lisäksi hän matkustaa innokkaasti, pitää kovapalkkaisia puheita - ja torstaina hän saapuu Suomeen puhumaan yritysjohtajien verkostoitumiskonferenssiin, Nordic Business Forumiin. Lue lisää täältä.

Stina Tuominen / Yle Ohjaajalegenda Spike Lee pitää pelonlietsontaa vastenmielisenä taktiikkana

Helsingin Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvajuhlilla lauantaina vieraillut amerikkalaisohjaaja on huolissaan äärioikeiston noususta. Spike Lee sanoo olevansa valmis vääntämään poliittisen viestinsä vaikka rautatangosta, sillä kuilun reunalla seistessä ei ole oikea aika olla hienovarainen. Ylen yksinoikeudella saamassa haastattelussa Lee puhuu myös Hollywoodin valkoisesta hegemoniasta ja jäänmurtajista.

Jyrki Lyytikkä / Yle Tuuli heikkenee ja sadekuuroja saadaan monin paikoin

Sunnuntaina tuuli heikkenee, mutta etenkin Lapissa tuuli on edelleen puuskaista. Sadekuuroja tulee niin etelässä kuin idässäkin. Lämpötilat liikkuvat kymmenen ja viidentoista asteen välillä. Viileämpää ilmaa alkaa virrata pikkhiljaa Suomeen ja ensi viikko näyttää selvästi viime aikoja viileämmältä. Lue lisää Ylen sääsivulta.

Sääennuste sunnuntaille 23. syyskuuta.Yle

Spike Lee vieraili Suomessa – olimme paikalla: ”Elämme vaarallisia aikoja”, BlacKkKlansman-ohjaaja julisti R&A:n yleisölle

Muropaketti - Su, 09/23/2018 - 08:30

Amerikkalaisohjaaja Spike Lee vieraili viikonloppuna Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalien kunniavieraana. Do the Right Thing -elokuvan näytöksen jälkeen pidetyllä master class -kyselytunnilla Lee kertoi tuotannoistaan ja jakoi ajatuksiaan “Agentti Oranssista”.

Sateisena lauantaina 22. syyskuuta Rakkautta & Anarkiaa -festivaali sai harvinaisen kunniavieraan, kun BlacKkKlansman-elokuvan ohjaaja Spike Lee saapui silloin ensimmäistä kertaa elämässään Suomeen.

R&A:n Spike Lee master class koostui vuonna 1989 valmistuneen Do the Right Thing -elokuvan näytöksestä ja sen jälkeen järjestetystä tunnista, missä ohjaajaa haastatteli toimittaja J.P. Pulkkinen. Lopuksi oli varattu pieni hetki yleisön kysymyksille.

Pienikokoinen, lippalakkipäinen Lee saapui Helsingin Bio Rexiin “Zäsper” Pääkkösen saattelemana – olihan koko vierailusta kiittäminen juuri Pääkköstä, jonka kanssa ohjaaja oli ystävystynyt BlacKkKlansmanin kuvauksissa. Pääkkönen ei kuitenkaan saapunut lavalle saakka eikä osallistunut keskusteluun.

Ensitöikseen Lee halusi yleisön suuntaan lisää valoa, koska hän sanoi haluavansa nähdä kenelle puhuu.

Koska kyseessä oli elokuvafestivaalin master class, jäivät haastattelusta pois perinteiset, suomalaisten usein esittämät kysymykset Suomessa viihtymisestä. “Ensimmäinen kertani koskaan Suomessa ja täällä sataa”, kommentoi Lee saapuessaan lavalle.

Ja tämä oli ainoa kerta, kun Suomea keskustelussa sivuttiin.

Master class keskittyi Leen uran alkuaikoihin, juuri näytettyyn Do the Right Thing -elokuvaan sekä – ei lainkaan yllättäen – Yhdysvaltain politiikkaan. Ohjaaja viittasi puheessaan monta kertaa “Agentti Oranssiin” eli presidentti Trumpiin.

– On järkyttävää ajatella, että hänellä on hallussaan ydinasekoodit. Toivon todella, että hänelle on annettu väärät koodit, Lee sanoo.

Lee kertoi odottavansa ja jännittävänsä marraskuussa järjestettäviä välivaaleja ja muistuttavansa kotimaassaan kaikkia äänestämisen tärkeydestä.

-Meidän on päästävä eroon näistä ihmisistä, Lee puuskahtaa viitaten Trumpiin ja hänen lähipiiriinsä Valkoisessa talossa.

Ei ole vain yhtä tapaa kertoa tarinaa

Do the Right Thing – kuuma päivä oli vuonna 1989 ehdolla Cannesin filmifestivaaleilla. Leen nuoruuden kulmilla New Yorkin Brooklynissa kuvattu elokuva kertoo mustien asuinalueella pizzeriaa pitävästä amerikanitalialaistesta Salista, hänen pojistaan ja työntekijästään sekä heidän sekalaisesta asiakaskunnastaan. Rasismiin ja poliisin mustia kohtaan käyttämään väkivaltaan kantaa ottava elokuva on Leen tapaan humoristinen vaikka käsitteleekin vakavaa aihetta.

– Ei ole vain yhtä tapaa kertoa asioita. Nauroitteko te elokuvan alussa? Kyllä. Nauroitteko te elokuvan lopussa? Ette. Siinä näette. Huumoria voi sekoittaa vakavaankin aiheeseen. Niiden vain pitää olla tasapainossa. Ei saa olla liian paljon sitä tai liian paljon tätä, Lee selittää ja jatkaa, ettei hän kuitenkaan tee komediaa.

Lee on toiminut elokuvaopintojen professorina lähes 20 vuotta ja kertoo opettavansa samaa myös oppilailleen: ei ole vain yhtä tapaa kertoa asia, vaan kaikella on olemassa kaksi puolta.

Ohjaaja myös peräänkuuluttaa klassikkoelokuvien katselun tärkeyttä. Hän laittaa opiskelijansa katsomaan muhkean listan klassikoita Kurosawasta lähtien, sillä nykyopiskelijoista monet eivät ole katsoneet vanhoja, mustavalkoisia elokuvia lähes ollenkaan.

-Haluan että he laajentavat näkemystään, katsovat elokuvia, joita on tehty ennen heidän syntymäänsä, ennen Star Warsia, Lee kertoo.

Yhdessä asiassa Lee napauttaa valkoihoisia ymmärtämättömyydestä. Do the Right Thingin lopussa Leen itsensä esittämä Mookie heittää roskapöntön ravintolan ikkunasta läpi ja aloittaa näin mellakan. Kun häneltä kysytään, miksi Mookie teki näin, ohjaaja sanoo, että häneltä on kysytty samaa asiaa usein, mutta koskaan kysyjä ei ole ollut musta.

– Mookie näki juuri parhaan ystävänsä murhan. Tätä tapahtuu Yhdysvalloissa joka päivä, poliisit tappavat mustaihoisia. Eikä tilanne ole muuttunut siitä, mitä se oli elokuvan julkaisun aikaan lähes 30 vuotta sitten, Lee kertoo.

Kaikki kulminoituu tarinan kertomiseen – vain tapa vaihtelee

Spike Leen uran varmastikin suurin elokuva on vuonna 1992 valmistunut Malcolm X, joka kertoo mustien nationalistien johtajasta, joka joutui salamurhaajan uhriksi 1965. Pääosaa elokuvassa esitti Denzel Washington, joka sai roolista yhden monista Oscar-ehdokkuuksistaan.

-Warner Bros halusi, että elokuva olisi kaksi tuntia pitkä, mutta siitä tuli kolme ja puolituntinen, koska Malcolm X ei ollut vain yksi ihminen. Hänen kompleksinen elämänsä vaati myös elokuvalta eeppiset mittasuhteet, Lee kertoo ja yltyy kehumaan pääosanäyttelijäänsä.

-Jotkut näyttelijät ajattelevat, että riittää, jos näytät ja kuulostat esittämältäsi hahmolta. Denzel ymmärsi, että tämä ei riitä. Näyttelijä on pelkkä astia, jonka avulla hahmo saadaan elämään. Hän käytti vuoden valmistautuakseen rooliin ja välillä meidän kuvausryhmän kanssa piti nipistää itseämme, koska tuntui, että edessämme oli aito Malcolm X eikä Denzel, Lee selittää.

Lee on urallaan tehnyt näytelmäelokuvien lisäksi muun muassa dokumentteja ja mainoselokuvia. Itse hän ei erottele itseään näiden tekijänä.

-Olen tarinankertoja. Jos teen elokuvan, dokumentin tai mainosfilmin, kaikki kulminoituu siihen, että kerron siinä tarinaa. Ne ovat vain erilaisia kerrontatapoja. Esimerkiksi dokumenteissani en käytä lainkaan kertojaääntä vaan haluan, että dokumenttini ihmiset kertovat tarinan, Lee summaa.

Sivut

Tilaa syöte alakulju.net syötteiden kerääjä